Uutiset

 

Maija Vilkkumaa ja Negative lisätty ohjelmistoon!



Maija Vilkkumaa ja Negative lisätty ohjelmistoon!

Maija Vilkkumaa ja odotetun paluun tekevä Negative esiintyvät Tapiola Festivaalissa! ????

Maija Vilkkumaa on Suomen rakastetuimpia lauluntekijöitä ja esiintyjiä. Hänet on palkittu mm. merkittävälle sanoittajalle annettavalla Juha Vainio-palkinnolla, Teosto-palkinnolla sekä lukuisilla Emma-palkinnoilla. Hänen laulunsa, kuten Satumaa-tango, Ingalsin Laura, Ei, Lottovoitto ja Viimeinen elämä ovat nousseet hiteiksi jo neljällä vuosikymmenellä. Live-esiintyjänä Vilkkumaa ja hänen energinen ja tyylikäs yhtyeensä ovat vertaansa vailla. 

Kyseinen keikka on Maija Vilkkumaan Uudenmaan päätöskeikka ja luvassa on huikea show!

Legendaarinen tamperelainen rock-yhtye NEGATIVE palaa vihdoin valokeilaan 13 vuoden tauon jälkeen. Vuonna 1997 perustettu, viiden hengen kokoonpano tunnetaan emotionaalisesta rock-soundistaan sekä vaikuttavasta tuotannostaan, johon kuuluu viisi studioalbumia ja yksi kokoelmajulkaisu. Pitkän uransa varrella NEGATIVE on palkittu myös MTV MUSIC AWARD - palkinnolla, joka vahvisti yhtyeen asemaa suomalaisen rockin kansainvälisenä edustajana.

NEGATIVEN paluu on yksi vuoden odotetuimmista rock-tapauksista – ja alku uudelle luvulle yhtyeen tarinassa.

 

Molemmat artistit esiintyvät Tapiola Festivaalissa perjantaina 14.8.

 

Lisäksi ilmoitamme, että Alexandra Stan joutuu valitettavasti perumaan kaikki kesän keikat henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Takaisin uutisiin